Ihmisestä tulee sitä mitä hän tekee. Tekeminen muovaa sielua. Mutta entä jos ihminen tekee työkseen jotakin merkityksetöntä? Tuleeko hänestä itsestäänkin merkityksetön?
Virkamies Joel Pääkkönen katosi jättäen jälkeensä vain salaiset muistiinpanonsa.
Ne paljastavat nyrjähtäneen maailman,
jolle kansainvälinen huippuvirasto
olikin vain kulissi.
Hammasratas on psykologinen,
mutta samalla humoristinen kriisiromaani täydellisen myllerryksen jälkeisestä romahduksesta sekä lopullisesta paosta.
ROMAANISTA SANOTTUA
Hammasratas on psykologinen, ellei jopa psykiatrinen, kuvaus yhden miehen kujanjuoksusta Euroopan unionin virastolabyrintissa. Työn merkityksettömyyden ja sen sairastuttavan vaikutuksen teemoista kehittyy ”kriisiromaani”, joka ammentaa inhimillisestä hädästä mustaa tilannehuumoria.
Lienet katsonut Ylen Sisäilmaa-tv-sarjan? Kirjassa on samaa henkeä, toki tekstin tavoin esitettynä ja siten laajemmin ja yksityiskohtaisemmin kuin ruutu antaa myöten. Lukijan mielikuvitus saa laukata niin villisti kuin virkamiesmäinen luonteenlaatu sen mahdollistaa.
Tuomas Mattilan teos Hammasratas on karmiva, kihelmöivä ja jollain kierolla tavalla hauska romaani työelämästä, mielenterveydestä ja Järjestelmästä.
Hammasratas jättää siis jälkensä ja pinnan alle jäi vielä jotain...huomaamatta. Ehdottomasti tämä kirja ansaitsee useamman lukukerran - ihmisenä olemisen ikuisia kysymyksiä on tekstissä monessa kohdassa […] Erittäin vahva lukusuositus!
"Kirjassa on aivan loistavia kielikuvia. Erinomaisia kuvauksia virkamiehen elämästä. Se on surullinen tarina nykyajan työelämästä ja sen paineista sekä virkakoneiston hammasrattaiden elämästä."
Kirjan vahvuutena onkin Mattilan taitava kirjoitustyyli. Teksti on sujuvaa ja selkeää. Taidolla kirjailija vie raskaita asioita eteenpäin
Tuomas Mattilan esikoinen on kiinnostava, ajatuksia herättävä kuvaus vieraantumisen kokemuksesta ja modernista työelämästä, aiheista joiden monipuoliselle käsittelylle myös kaunokirjallisuuden keinoin onkin tarvetta.
katkelmia
Jos tuijottaa tarpeeksi kauan monitoriin, monitori alkaa tuijottaa takaisin. Nietzsche ei tuntenut tietokoneita, mutta ymmärtäisi varmasti mitä tarkoitan. Sammutan ruudun ja näen pimeällä pinnalla varjon. Se on minun kuvani. Se on sen minän kuva, joka asuu monitorissa, pelkkä musta heijastus siitä joka voisin olla. Mutta tuo varjo on yhtä todellinen kuin peilikuvani, ainakin niiltä vuosilta, jotka monitorin edessä istun.
Siellä me nyt olemme aivan kahden, kuin jonkun suuren vuoren uumenissa, vain ohuen vessanoven erottamina, mutta hän ei sitä tiedä ja luulee olevansa yksin. Metallinen ovenkahva on kylmä, mutta polttaa kämmentäni vasten. Minun pitäisi vain painaa se alas, kuulla lukon naksahtavan ja tuntea oven työntämä ilmavirta kasvoillani, astua sisään ja lohduttaa häntä, ja koko elämä saattaisi muuttua, mutta hiki leviää metallia vasten eikä mikään liiku. »An-na», kuiskaan, mutta tiedän ettei hän kuule.
Kaikki maailman ihmiset voidaan jakaa kahteen luokkaan, naurettaviin ja säälittäviin. Naurettavat eivät tunnista realiteetteja, säälittävät taas tekevät niistä itselleen vankilan. En tiedä kumpaan joukkoon itse kuulun, todennäköisesti molempiin. Olen kahden maan kansalainen, seilaan puolelta toiselle molempien passit taskussani, seison rajalla yksi jalka kummallakin puolella.
Kuuntele Hammasratas Vesa Vierikon lukemana äänikirjana E-kirjastosta. Lataa kirjastosovellus täältä ja heittäydy Hammasrattaan syövereihin!
äänikirja
kirjoittajasta
Hammasratas on Tuomas Mattilan ensimmäinen pöytälaatikosta päivänvaloon noussut romaani. Hän on aikaisemmin julkaissut lyhyitä kertomuksia YLE:n Iltasatu-kirjassa sekä toiminut tuottajana lyhytelokuvissa Musta joulu ja Skuuppi.
Hammasratas on inspiroitunut Mattilan omista kokemuksista Euroopan unionin hallintovirkamiehenä.
kuvitus
Hammasratas sisältää yli 60 upeaa käsin piirrettyä mustavalkokuvaa, jotka tuovat esiin kirjan päähenkilön, Joel Pääkkösen, vääristyneen mielenmaiseman ilot, pelot, toiveet ja surut. Kuvituksen ovat tehneet graafikko Teppo Jäntti, sekä piirtäjät Juuso Ahvenainen ja Ari Hirvonen.